torstai 14. huhtikuuta 2011

Kevättä rinnassa!

Ihanaa kun aurinko paistaa, ruoho tuoksuu ja linnut laulaa! Iltaisinkin jaksaa puskea hommia paljon myöhempään kun on valoisaa. Oih, kohta saa remontin lomassa grillailla, tohuta shortsit jalassa ja paistaa muurinpohjalettuja välipalaksi. Nami. Ihanaa kun saa alkaa touhuta pihallakin. Tosin meidän "piharemontti" taitaa siirtyä vasta ensi kesälle, saa tänä kesänä kuitenkin jo suunnitella pihaa ja tehdä alustavia päätöksiä. Kukkapenkkien myllääminen taitaa kuitenkin olla vasta kesän 2012 projekti, mutta tänä kesänä pihaamme kyllä tulee koristaamaan ruukkukukat. Ei kesää ilman kukkia :) 


Tänään olemme touhunneet ikkunalistojen parissa. Sitä on vaikea kuvitella kuinka paljon hommaa vanhan talon remontoinnissa onkaan. Monta iltaa menee pelkästään ikkunalistojen ja oven karmien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kun vanhojen seinien päälle on tehty koolaus, aiheuttaa tämä tietenkin päänvaivaa myös listojen suunnittelussa. Vanhat kun ovat jääneet vähän niinkuin "seinien sisälle". Noh, tekemällä oppii, ja kunnon suunnittelulla saamme toivottavasti oikeen kauniit ja näyttävät listat ja ikkunanpielet koko taloon. 


Kesän ensimmäiset kukat on hommattu!


Tässä alkutilanne...

Ja tässä listoitettuna. Tämän lisäksi tulee vielä varsinainen
koristelista ikkunalistaksi :)









Ei kommentteja: